Maputon alakaupungilla capulanaan kietoutunut nuori katumyyjä lepää varvastossujen keskellä.
Kirjoitettuani blogisarjan osiin 1-2 Maputosta ja Mosambikista yleisesti koostin viimeiseen osaan katsauksen maan kehityshaasteista. Tilastotiedon ja lähteiden avulla kartoitin pääasiat sodanjälkeisen köyhyyden moninaisista vaikutuksista, koulutuksen ja tiedonjaon puutteista sekä jäteongelmasta. Case Mosambik sopii myös opetukseen.
Mosambikissa kehityskysymyksien pohjalla sekä Maputossa että maalla tuntuu olevan köyhyys ja politiikka.
Vuoden 1975 itsenäistymisen jälkeen valkoiset veivät mukanaan taitoa ja yritysjohdon tuhoten samalla koneita ja infrastruktuuria, ja yli 15-vuotisen sisällissodan jäljiltä inhimillisen kehityksen indeksi HDI on yksi maailman huonompia. Nyt 10 vuoden ajan talous on kasvanut lähes 10 prosentin vuosivauhdilla, maassa on vallinnut pääasiassa rauha ja 2010-luvulla merestä ja maalta on löytynyt valtavasti kaasua ja kaivannaisia. Energiavarojen myynti investointiehtoineen ja verovapautuksineen hyödyntää kuitenkin pääasiassa ulkomaisia suuryhtiöitä, autoritäärisen Frelimo-puolueen bisnestä ja Maputon rakentamista… sekä kiinnostaa 18 kehitysyhteistyötukea antavaa valtiota, myös Suomea (kts. lisää tekstin lopusta: Janne Rantalan blogi ja Helsingin Sanomien artikkelit).
Luonnonvarakirous ja korruptio täytyisi kukistaa, kuten Kepankin uutisessa kuvaillaan, sillä köyhyys tukahduttaa tavallisten kansalaisten tasa-arvon, perusinfrastruktuurin, koulutuksen ja terveyden edistymistä.
Mosambikissa eliniänodotus noin 52 vuotta ja yli 60 % ihmisistä on alle 24-vuotiaita. Perinteisesti naimisiin mennään nuorempana (1/3 tytöistä alaikäisenä) ja naimakauppoihin vaikuttavat rahalahjat. Perheissä jopa kymmenpäinen sisaruskatras on mahdollinen ja lapsia saadaan usein 15–25-vuotiaina. Kaupungissa idea lasten määrästä elämän onnen (ja sosiaaliturvan) tuojana on kuulemma vaihtumassa uuden sukupolven myötä.
Maaseudulla sanitaatiota, terveyttä ja toimeentuloa on parannettu selvästi, mutta yhä puolet väestöstä kärsii köyhyydestä ja taas viime vuosina tulvat ja kuivuus ovat tuhonneet niin satoja kuin infrastruktuuriakin. Maalla ja slummeissa iso osa väestöstä kärsii veden ja ruoan määrällisestä ja laadullisesta puutteesta. HIV:n ja malarian kaltaisia sairauksia on saatu hillintään, mutta HIV on noin 11 %:lla väestöstä. Monen paikallisen tapaan olemme saaneet flunssan ja vatsavaivoja, mutta meillä on pääsy ja varaa lääkäriin. Kaupunkiympäristö on kehittyneempi, mutta eri kaupunginosien välillä on valtavia toimeentulon ja infrastruktuurin eroja. Maputossa köyhyys ajaa sekä lapsia että aikuisia tekemään pimeitä töitä tai pahimmillaan ryöstämään ihmisiä, autoja ja koteja; onneksi oma asunto on turvallinen ja kadulla arvotavarat voi sujauttaa paidan sisällä.
Quissicon kylässä Zavalassa nainen ja lapsi capulana-hameissaan kävelevät punaruskeahiekkaisella tiellä. Taustan muuriin on tehty syrjimisenvastainen teos ”HIV:lla ei ole ikää.”
Vakava kehityskysymys on myös tieto ja koulutus: yleis-, kehitys- ja tutkimustiedon vähyys, huonolaatuisuus ja jakaminen ovat ongelmia, joista kärsivät niin ihmiset kuin työpaikatkin. Koulutuksessa on saatu kehitystä aikaiseksi, mutta tehtävää löytyy. Pikkukyliä myöten on ilmaisia peruskouluja, koulun aloittavien tyttöjen määrä on noussut 57 %:sta lähes 90 %:iin ja opettajiin ja oppikirjoihinkin panostetaan (Suomenkin tuesta noin puolet kohdistuu koulutukseen). Jatkuvuus ja laatu kuitenkin ontuvat, ja jopa puolet lapsista jättää peruskoulun kesken ilman lukutaitoa. Opettajien taidot vaihtelevat alueittain sekä julkisten ja yksityisten koulujen välillä, opettajien ja koulurakennusten puutteen takia saatetaan opettaa ulkona tai pilkkoa lukujärjestys ryhmiin, eivätkä opettajat välttämättä saavu tunnille (edes yliopistossa). Korkeakoulu on monien toiveissa, mutta maksujen eteen täytyy tehdä jatkuvasti töitä. Osassa 2 esittelemäni kielikysymys on myös suuri ongelma.
Myös internetin, IT-laitteiden ja tiedon saatavuuden näkökulmasta Suomi on paratiisi. Puhelut, tekstiviestit ja Whatsapp ovat suosittuja, ja vaihtoehtoja perusnokioista älypuhelimiin voi ostaa sekä laillisesti että laittomasti, mutta puhelinnettipaketti kuluu silmänräpäyksessä ja kotiin internet ja tietokoneet ovat kalliita. Vasta kuukauden jälkeen kotiimme asennettiin toimiva (*koputa puuta*) internet-router-yhdistelmä 30 gigatavun latausrajalla 60 euron kuukausihintaan.
Kaupungissa julkisen liikenteen ja ruuhkien lisäksi häiritsevät eniten roskat. Maputossa on rampa jäte- ja kierrätysjärjestelmä, avokantisia roskakoreja löytyy vain harvakseltaan ja kaikki ostokset pakataan haitallisimpiin ohuisiin muovipusseihin. Roskia heitetään maahan ja mereen koosta ja materiaalista riippumatta, mikä on ongelmakohta sekä ihmisten hyvinvoinnille että eläinten ja luonnon suojelulle. Köyhässä maassa jätteenkeruu- ja asennemuutos tulee kestämään, mutta sentään ensi vuonna laissa kielletään pakkaaminen ohueen muovipussiin kysymättä asiakkaalta. Ympäristökasvatukselle ja -innovaatioillekin on käyttöä.
Mistä haluan lisää tietoa? Ongelmista ja niiden ratkaisuista eri aluetasoilla. Päässä on usein pyörinyt kysymys: minkähänlaisia Mosambik ja Maputo ovat 20 tai 50 vuoden päästä?
Maputon jäteongelma näkyy katujen lisäksi Catemben rannalla lahden toisella puolella.
Merten jätteistä kirjoitin myös aiempaan blogitekstiin.
Lähteet blogisarjan osissa 1-3
Tietoja vertailin (pääosin vuosilta 2013–2015) näistä:
CIA:n tilasto
Punaisen Ristin globaalikasvatusaineistot – Mosambik: aineisto ja tehtävät, historia ja maantieto
Kielitekstit Perpétua Gonçalvesilta ja Mosamblogista.
Janne Rantalan kirjoitukset Unissakävelijämaasta-blogissa: Lahjoittajien lemmikin sisällissodasta oltiin hiljaa, Vastentahtoinen oppitunti Zimbabwesta ja Mosambikin fennomaniaa.
Helsingin Sanomien (15.3.2015) uutinen Mosambikista ja haastattelu Suomen kehitysyhteistyön määrärahoista.