Timbilan soittajia M’saho-perinnemusiikkifestivaaleilla Zavalassa, Etelä-Mosambikissa.
Kaukaisen maan taiteet ja perinnetieto ällistyttävät. Kaksiosaisessa bloggauksessa jaan ilolla kulttuuritietoa Mosambikin musiikista, perinnesoittimista, teatterista, taideteoksista ja käsitöistä. Osassa 1 esittelyssä ovat mm. sormipiano mbira ja puuksylofoni timbila, jonka terävä sointi tuo mieleen 8-bittisen Nintendon.
Jo parissa kuukaudessa kerkeää hämmästyä ja nauttia kaukaisen maan erilaisista taiteen ja perinnetiedon lajeista. Olen tutkiskellut kulttuuritietoa ja suullista perinnettä Mosambikin musiikista, perinnesoittimista, teatterista, taideteoksista ja käsitöistä. Jaoin tämänkin setin kahteen osaan. Ensin esittelyssä ovat musiikki ja perinnesoittimet, kuten mbira-sormipiano ja timbila-puuksylofoni, jonka terävä sointi tuo mieleen 8-bittisen Nintendon. Osassa 2 kerron teatterista, yleisön interaktiivisesta osallistumisesta ja miten taidetta tehdään maalausten ohella mm. puusta, aseista ja kankaista. Musiikin ja taiteen tyylit, merkitykset ja muutokset ovat myös todella kiinnostavia tutkimusaiheita.
Mosambikin musiikki ja instrumentit välittävät energiaa ja perinnetietoutta
Eurooppaan verrattuna Mosambikin musiikissa erilaista ovat niin kappaleiden melodiat, rytmit, soittimet kuin muusikotkin. Erityisen kiinnostavaa on ollut tutustua mosambikilaisiin perinnesoittimiin, kuten kapuloin soitettavaan puuksylofoniin timbilaan sekä puisella kaikupohjalla metallikoskettimin soitettavaan sormipianoon mbiraan. Tutuksi ovat tulleet myös tuplakielin soiva pikkukitara bandolim, jolla on eurooppalaiset juuret sekä käsin soitettavat puu-nahkarummut conga ja djembe, joilla on afrikkalaiset juuret. Maputossa musiikin opiskelijoille on tärkeää opetella soittamaan monia soittimia soolona sekä ryhmässä improvisoiden. Yliopistolla piano, rummut, viulu ja laulu tuntuvat olevan suosittuja, mutta omaa soitintani selloa ei kaikki tunne ja tällä hetkellä olenkin ainoa, joka antaa sellotunteja.
Timbila on kaunis ja uniikin kuuloinen puinen ksylofonisoitin.
Mbira-sormipianon soittoa voi harjoitella vaikka rannalla.
Sävellyksissä suomalaisille tutut mollit, melankolia, aggressio ja herkkyys häviävät jopa stereotypisen paljon duureille, energialle ja nopeille rytmeille, rakkaudelle, uskolle ja Mama Africalle. Tyylilajeista suosittuja ovat mm. sensuellit tanssimusiikit marrabenta ja kizomba sekä gospel ja afrojazz. Toisaalta kuulee myös globaalia hittimusiikkia sekä portugaliksi ja bantukielin riimiteltyä yhteiskuntakriittistä räppiä (räpistä ja sen tutkimuksesta bloggaan pian erikseen).
Musiikkia kaihoisasta fadosta gansta-räppiin kuulee kaduilla ja pikkuravintoloissa, mutta esityksistä suurimmat järjestetään Desportivon jalkapallostadionilla, Teatro Avenidassa sekä Centro Cultural Universitario ja Franco-Moçambicano -kulttuurikeskuksissa. Franco-Moçambicanossa olen kuullut mm. ällistyttävää Timbila Muzimba -perinnemusiikkiyhtyettä ja intensiivistä gospelkuorolaulua, ja keskus tarjoaa niin elokuvia, kursseja kuin kirjanlaseerausiltojakin. Torstaisin Associacão dos Músicos -yhdistyksen tiloissa järjestetään jamit, joihin ihmiset saapuvat fiilistelemään olut kädessä monen genren bändejä (jopa heviä!) ja tunnettuja yllätysartisteja. Sunnuntai-iltana voi suunnata konserttiin Núcleo de Arte -yhdistyksen taidekeskukseen, jonka taideteoksista kerron seuraavassa blogitekstissä.
Hengellisen sekakuoron esitys Franco-Moçambicano -kulttuurikeskuksessa poikkesi suomalaisesta: pitkien laulujen ohella kuultiin bändiä ja nähtiin eri tanssikoreografioita ja asuja.
Perinnemusiikki on myös kiinnostava tutkimuskohde: minkälaisia ovat soitinten alueelliset historiat ja muuttuvat yhteiskunnalliset merkitykset, materiaalit ja valmistusprosessit sekä soittamisen kulttuurilliset vaikutukset? Mosambikissa perinnesoitinten suosio ja soittotaito ovat vähenemässä, mutta perinneyhtyeet ja -festivaalit ovat yhä suosittuja. Taitavien soitinrakentajien arvostus ja hinnat laskevat kuulemma myös tehdastuotannon takia, mutta onneksi moni mestareista ja oppipojista toimiikin perinteen ja taidon välittäjinä. Suullisen perinteen maassa on kiire tutkia ja arkistoida sirpaleista musiikkitietoa ja -traditioita. Seuraavaksi kerron kahdesta soittimesta: timbilasta ja mbirasta.
Timbila ja Mbira: nopeita ryhmämelodioita, heimotansseja ja unenomaista harmoniaa
Timbilafestivaalilla kankaisiin, hapsuihin ja kravatteihin koristellut tanssijat tekivät näyttäviä hyppyliikkeitä ja löivät lehmännahkakilpiään maahan.
Timbila ja Mbira ovat perinteisiä kansanmusiikkisoittimia, joilla on paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat soittimet ovat syntyneet säestämään paikallisille yhteisöille tärkeitä lauluja ja rytmisiä tarinoita. Timbila-ksylofoni on peräisin eteläisen Mosambikin Inhambanen provinssista, Chopi-heimon keskuudesta. Kulttuurisesti vanha ja arvokas soitin on UNESCO:n kulttuuriperintölistalla, ja sen rakennusmateriaalia mwenje-puuta suojellaan ja istutetaan. Lisäksi tapaamamme brittilingvisti Robbie Cambell kertoi tutkivansa sensorien avulla sitä, miten timbilamusiikki korjaa lukihäiriötä aktivoimalla aivoissa puheentuotantoon keskittyviä alueita.
On ollut upeaa oppia timbilan soittotavasta ja rakennusmateriaaleista. Minijakkaralla istuva timbilan soittaja tukee suurikokoista ksylofonia jaloillaan ja lyö kapuloilla sen puukoskettimia jalkojensa välissä. Instrumentti rakennetaan sitomalla nahkanaruilla yhteen erikokoisia, tarkkaan viritettyjä puukoskettimia. Koskettimet kuivatetaan ja veistetään uhanalaisesta, metsänhakkuista kärsivästä mwenje-puusta. Kosketinrivin alle kiinnitetään kaikukopaksi mehiläisvahan avulla massala-puusta poimittuja ja kuivatettuja hedelmän kuoria: jokaisen kuoren on soitava koskettimen kanssa samassa vireessä. 8-bittistä Nintendoa muistuttava terävä ääni syntyy peittämällä massalan reunaan kaiverrettu reikä muovipussin palalla. Aikoinaan äänen tuotti karjaeläimen suoli.
Tässä yksi video, jolla timbilan äänen kuulee melko hyvin.
Eri seremonioissa 3–30 ihmistä soittaa 3–4 erikokoista mbila-ksylofonia (yksittäistäkin soitinta kutsutaan yleensä monikkomuodolla timbila). Useimmiten orkesterin koko tuntuu olevan noin 10, mutta soittimia voi olla myös kymmeniä. Timbiloissa saattaa olla useaa eri virettä ja niitä soitetaan osittain improvisoiden. Nopeat kapulaniskut luovat heleitä, nasaalimaisia ja rytmikkäitä melodioita. Haastavassa soitossa vasen ja oikea käsi soittavat usein eri melodioita ja rytmejä, tosin matalimmissa timbiloissa on vain muutama suuri kosketin. Orkesteria voi säestää rumpu, laulunpätkät ja 2–12 tanssijaa.
Timbilafestivaalilla Zavalassa eräs tanssijoiden ohjelmanumeroista muistutti eukonkantoa.
Saimme kokea kulttuuriperinnettä M’saho-timbilafestivaalilla Zavalan alueella Inhambanessa. Vuosittain Quissicon kylään kokoontuu jopa 50 000 ihmistä sekä ministeriöiden ja järjestöjen edustajia kuulemaan kymmeniä Mosambikin eri alueilta saapuvia orkestereita tanssijoineen. Amizava-järjestö ja hiljattain menehtynyt timbilalegenda Venâncio Mbande ovat järjestäneet tapahtuman timbilan ja rauhan säilyttämiseksi vuodesta 1994. Kauniissa säässä ja maisemissa pääsimme seuraamaan soittoa ja tanssia lähietäisyydeltä. Yleisö seurasi intensiivisesti ainutlaatuisia esityksiä ja moni osallistui itsekin tanssiin. Toisaalta kuulimme tapahtuman muuttuneen ja tuntui ristiriitaisesti siltä, kuin olisimme eksyneet Kaustisten musiikkijuhlan sijaan Provinssirockiin. Moni tuntui keskittyvän juomiseen, roskaamiseen ja populaarimusiikin kakofoniaan, ja festivaaliohjelman tiedotus oli heikkoa. Mainoskriittisyyden näkökulmasta tuntui ankealta, miten sponsorilogot oli ujutettu jopa perinnetanssiasujen printteihin.
Maputossa olen saanut harvinaislaatuisen mahdollisuuden seurata myös toisen afrikkalaisen perinneinstrumentin, mbiran, soittamista ja rakentamista mestari Ozias Macoonin seurassa.
Valmista ja keskeneräistä mbira-sormipianoa vertaillaan rakennustyöpajalla.
Mbira on sormipiano, jota soitetaan näppäilemällä puista kaikupohjaa vasten kiinnitettyjä metallikoskettimia peukaloin ja etusormin. Mbira on ollut mallina myös Euroopassa tunnetulle kalimballe, mutta ensimmäiset bambukoskettimin soivat mbirat tehtiin jo 3000 vuotta sitten. Mbiran rakentamis- ja virittämisprosessi vaatii aikaa ja taitoa: on osattava valita ja muotoilla sopiva puulaji, takoa ja asetella puuta vasten metallikoskettimet sekä virittää soitin mm. viilaamalla koskettimia ja liikuttamalla koskettimia sisäänpäin tai ulospäin. Puun, metallin ja muotoilun valinta vaikuttavat soittimen kestävyyteen ja resonointiin. Mbiraa voi soittaa soolona tai osana bändiä. Mitä näppärämmäksi sormiliikkeet hioo, sitä soljuvampia harmonioita Mbiralla voi tuottaa (kuuntele vaikka tämä video).
Ps. Kirjallisuudesta tiedän matkaoppaiden ja -kertomusten lisäksi vain Mia Couton ja Henning Mankellin juttuja Mosambikista, pitääpä tutustua lisää.