Viimeksi ärsyttävä bussimainos tissi-implanteista päätyi koomiseksi mediaesimerkiksi globaalikasvatuksen työpajoihini. Tänään mietitytti stereotypinen, haikea kuva afrikkalaislapsesta.
Bussimainoksia. Oikealla: mielikuvia ja rahalahjoitusta Afrikkaan vakavassa järjestökampanjassa
Eksotiikkaa, etäisyyksiä, pelkoja ja sääliä… siis mielen maantiedettä
Eri maailmankolkkia voi erotella esimerkiksi sijainnin, ympäristön ja väestömuuttujien mukaan. Maantieteessä on kuitenkin kauan keskusteltu myös maantieteellisten mielikuvien voimasta. Mitä me ajattelemme alueista ja ihmisistä, jotka ovat meitä lähellä ja kaukana? Mitä tiedämme niistä ja mistä mielikuvat ovat rakentuneet? On kiinnostavaa kysyä, mitä vaikkapa saksalainen tai brasilialainen miettii ajatellessaan Suomea… ja jakavatko he saman mielikuvan? Välillä mietin, miksi Itä-Helsinki tuntuu pelottavalta ja moni Suomen alue Eurooppaa kaukaisemmalta.
Mielikuvia voi kuvailla sanoin tai piirtää kuvaksi tai kartaksi. Mielikuvien totuudenmukaisuuteen on tartuttava kriittisesti. Omiin ajatuksiini vaikuttavat mm. kirjat ja uutiset. Moniin kulutustuotteisiin, kuten etniseen ruokaan ja etelänmatkoihin, liittyy paljon mielikuvilla mainostamista. Intialainen kaunotar tuntuu kiehtovan mystiseltä, koska länsimaissa on kauan eksotisoitu Itää. Koulukirjoissa näkyy myös stereotypisia kuvia eri kansoista ja Itä-Helsinki leimautuu usein ongelmalliseksi mediassa. Alueiden saavutettavuus ei riipu vain konkreettisista välimatkoista ja yhteyksistä vaan myös siitä, mikä on mielikuvissamme etäistä, kiinnostavaa, tuttua jne. Kotka voi tuntua Kööpenhaminaa kaukaisemmalta. Minua kiehtoo esim. taiteilija Nobutaka Aozakin käsinpiirretyistä lapuista koostama Manhattanin kartta.
Käsinpiirretyistä karttaohjeista näkee mielikuvia Manhattanin paikoista ja etäisyyksistä
Stereotypiat ja Afrikka-sääli kuriin?
Entä ohjaako mielikuvani sitä, miten näen jonkun alueen kehityksen? Pitääkö meidän pelastaa Afrikka katastrofeilta lahjoituksin ja vapaaehtoistöin? Joskus mielikuvat muista maailman alueista ovat yksinkertaistettuja ja stereotypiat ohjaavat kehitysajattelua. Afrikka mielletään vieläkin pelottavan usein yhdeksi köyhäksi maaksi ja pelastusideaa voimistaa säälivä mediakuvasto (esim. uutisissa ja kehitysapumainonta). Pohdin tätä asetelmaa kirjoittaessani graduuni Fazerin ”rakennetaan koulu Afrikkaan” -tyylisestä kampanjasta (löytyy blogista, graduosio 4 s. 18). (Mieli)kuvakritiikki palasi mieleeni nähdessäni koululaiskuvan bussissa. Nuoren tytön kasvot toivat mieleeni kaksi järjestöjen tekemää parodiavideota stereotypioista:
Mielikuvia ja lämpöpatterilahjoitusta Norjaan parodisessa järjestökampanjassa
Katso koomiset Let’s Save Africa- ja Radi-Aid -videot:
Mielikuvat ovat aina vaillinaisia, mutta ”yhden tarinan kuuleminen” ja stereotypisten kuvien näkeminen vahvistavat ongelmaa. Äkillisten katastrofien mediakuvasto (esim. luonnononnettomuudet ja kriisiapu) on oma asiansa, mutta pitkäjänteisimmin mielikuvista olisi hyvä tulla tietoisemmaksi keskustelemalla. TED Talk-videolla kirjailija Chimamanda Adichie kertoo näkemyksensä ihanan ytimekkäästi!
Mielikuvia, stereotypioita ja järjestökampanjoita kannattaa pohtia itsekseen ja porukalla. Kommentoithan tekstin alle, jos tulee lisää ajatuksia ja nettilinkkejä mieleen.