Aiempi tekstini käsitteli Mosambikin kaupankäyntiä ja luonnonvaroja. Mitä ratkaisuja järjestöt ja tutkijat vaativat kaivannaisyrityksiltä ja valtiolta, jotta hyvinvointia saisi rakennettua kestävästi koko kansalle?
Edellinen blogitekstini käsitteli Mosambikin kaupankäyntiä, luonnonvaroja ja kaivannaisteollisuuden ’megaprojekteja’ yleisesti. Mosambik voi nousta keskituloiseksi maaksi, jos luonnonvaroja hyödynnetään ja verotetaan kestävästi. Kehityksessä yritysten ja valtiohallinnon vastuu ympäristön ja kansalaisten hyvinvoinnista sekä verotuksesta nousevat keskeisiksi. Miten Mosambik voi välttää luonnonvarakirouksen?
Justiça Ambiental -järjestön työntekijä kuvaa kaivosyhtiö Valen rautatien katkaisseita tiilentekijöitä. Kuva: Kepa/Henna Hakkarainen 2013.
Kaivannaisteollisuuden ympäristöhaitat ja yhteiskunnalliset haasteet Mosambikissa
Suomessa kaivannaisteollisuuden ongelmat ovat olleet esillä erityisesti Talvivaara-katastrofin takia sekä yritysvastuujärjestö Finnwatchin arvioitua myös Suomen menettäneen kymmenien miljoonien eurojen verotulot kaivostoiminnasta 2010-luvulla. Mosambikissa kaivannaisia on kartoitettu ja hyödynnetty intensiivisesti vasta viime vuosina. Mosambik ei ole perinteisesti ollut kaivosvaltio, ja 1992 päättyneen sodan jälkeen maassa on ollut poliittista, rahallista, institutionaalista ja teollista epävakautta. Nyt esittelen maassa havaittuja ongelmia ja ratkaisuehdotuksia.
Ympäristönäkökulmasta louhinnassa ja lopputuotteissa ongelmallisia ovat mm. vesialueiden poraaminen ja ekosysteemien järkkyminen, maiseman tuhoutuminen sekä kulutus, jätteet ja ilmaston lämpeneminen. Sosio-ekonomisesti kyseenalaisia ovat mm. maakaappaukset, kokonaisten kylien pakkosiirrot ja elinkeinojen riisto (esim. pääsy kalastusalueille). Hallinnolliseksi ongelmaksi sekä yritysten että valtionjohdon puolilta on todettu prosessien läpinäkyvyys, arviointien puolueettomuus sekä eri hallintoelinten ja maakuntien välinen kommunikointi (tiedon luotettavuus ja kulku takkuilevat).
Tutkimusmielessä opin itse nopeasti selvitystyön hankaluudesta ja lähdekriittisyydestä – tiedon löytäminen ja luotettavuus eivät ole Suomeen verrattavissa. Myös asiantuntijatapaamisten järjestäminen vei aikaa tai ne eivät koskaan toteutuneet, kuulin ristiriitaisia kommentteja, löysin tilastoja lähinnä portugaliksi ja sähköpostin sijaan minun oli vierailtava ministeriössä kysyäkseni niin lukuja, karttoja kuin kuvankäyttölupiakin. Mielessä oli pidettävä myös se, miten valtiota kritisoivia toimittajia ja tutkijoita on painostettu tai jopa tapettu. Aihe nousi esille myös kirjoittaessani Maputon kriittisen räpin tutkimuksesta ja haastellessani mosambikilaista kansalaisjärjestöasiantuntijaa.
Onneksi alkuun auttoivat suomalaisen kattojärjestö Kepan maatoimiston henkilöstö ja kansalaisjärjestöt.
Kansalaisjärjestöt tekevät yhteistyötä ja raportteja kestävämmän kehityksen puolesta
Mosambikissa kansalaisjärjestöt seuraavat ja raportoivat tapaustutkimuksissaan kaivannaisteollisuuden vaikutuksista ja esittävät alueellisia ongelmia ja ratkaisuja selkeästi.
Maassa toimii tunnettuja kansainvälisiä suurjärjestöjä, kuten YK ja Oxfam, ja kattojärjestöjä, kuten suomalainen Kepa, joka tukee mosambikilaisia järjestöjä. Yhteistyöllä voidaan tukea paikallisyhteisöjä ja työtaistoja, joista kenties seuratuimmat liittyvät alumiiniyhtiö Mozaliin ja kivihiiliyhtiö Valeen.
Raportteja löytyy englanniksi ja portugaliksi sekä jonkin verran suomeksikin. Englanniksi kaivosteollisuuden vaikutuksiin ja valtiohallinnon puutteisiin syventyvä raportti (Kuwuka 2012) kertoo huonoja kokemuksia korvauksista ja talojen laadusta mm. Valen rakennuttamassa Catemen uudelleensijoituskylässä. Centro de Integridade Publica CIP (Center for Public Integrity) julkaisee molemmilla kielillä luonnonvaroista ja verokysymyksistä. Portugaliksi hyödyllisiä yritysvastuuraportteja löytyy öljynetsinnän vaikutuksista maan pohjoisosan rannikolla ja maaseudulla sekä Valen, Mozalin ja Anadarkon toimista (Justiça Ambiental 2011, Kepa & Justiça Ambiental 2012).
Kriittistä lisätietoa löytyy mm. tutkija Judith Marshallin ja Mariana Santarellin blogiteksteistä.
Klikkaa kuvaa ja selaa ”Öljyä vai kehitystä?” -raporttia issuu.comissa.
Tapaamani Kepan yritysvastuuasiantuntijan ja CIP:n mukaan Mosambikin ongelmana ovat megaprojektien karut investointisopimukset, löyhät lakisäädökset ja alhainen verotustaso. Lisäksi joillain tuotantoalueille kompensaatiot kansalaisille menettelevät, toisilla uupuvat. Joillain monikansallisilla suuryrityksillä on valtiota enemmän rahaa ja valtaa, jolloin ne pystyisivät puuttumaan kestävän kehityksen ja luonnon suurimpaan ongelmakohtaan: ihmisten ja tulojen epätasa-arvoon.
Kepan uutinen avaa ongelmaa: kehittymättömien työmarkkinoiden maat ovat erittäin riippuvaisia investoinneista ja verotuloista, joten ulkomaisia sijoittajia ei voi mustamaalata. Toisaalta hallitukset ovat korruptoituneita ja antavat liikaa verohelpotuksia, ja yritykset kikkailevat välttääkseen verotuksen toimintamaissaan niin Euroopassa kuin kehitysmaissakin. Kepan raportin ja Afrodadin raportin mukaan yritysten ja jälleenmyyjien veronkierto on suurta Mosambikissa.
Järjestöjen kritiikki ja ratkaisut: kestämätön kehitys on vaihdettava sitoviin sopimuksiin ja kestäviin toimiin
Järjestötyössä keskiöön nousevat hyvä läpinäkyvä hallinto ja luonnonvarojen käyttö kestävästi, luonto ja paikalliset yhteisöt huomioon ottaen. Raportit esittävät ongelmakohtia ja ratkaisuja selkeästi.
Kepan uutisen mukaan Mosambikissa oppositio ja järjestöt kyseenalaistavat ministerien selitykset siitä, että megaprojektien verotulot todella kohentaisivat kansalaisten arkea. Eri kaivannaisille on omat lakinsa ja sopimusehtonsa, mutta pääperiaate on se, että ennen kuin luonnonvarabisnes maksaa sijoittamiseen kuluneen pääoman takaisin (mikä vie vuosia), yrityksien täytyy maksaa vain muutama prosentti tuotoista valtiolle ja tämänkin jälkeen osuus on vain 50–60 %. CIP:n mukaan valtion tuloista osan kuuluu mennä paikallisyhteisön kehittämiseen ja yrityksien tulisi tehdä yhteistyötä paikallisyritysten kanssa, mutta prosenttiosuuksia ei ole määritelty ja kumppanuuksia ei usein toteutetakaan. Kepan raportin ja Afrodadin raportin mukaan yritysten ja jälleenmyyjien veronkierto on suurta Mosambikissa; avoimempi ja tehokkaampi verotusjärjestelmä ja raportointi olisivat taloudellisen itsenäisyyden kulmakiviä ja vahvistaisivat uskoa investoimiseen ja verotukseen.
Tärkeäksi nousevat puolueettoman tahon tekemä sosio-ekonomisten ja ympäristöllisten vaikutusten arviointi ja ohjeistus (YVA) sekä kansalaisjärjestöjen sinnikäs työ paikallisten asukkaiden tukemisessa. Mosambikin kaivannaisteollisuus ja vienti tulevat kasvamaan, mutta vain tiukat sopimukset, verotus ja hallinto voivat kehittää maata ja vähentää kehitysapuriippuvuutta. Sopimusten ja yritysvastuun suhteen CIP jakaa monen valtion ja järjestön linjauksen: tyhjät lupaukset ja hyvä tahto ei riitä. Ainoastaan selkeät velvoitukset ja rangaistukset lisääminen lakeihin tai investointisopimuksiin voi varmistaa paikallisväestölle työsidokset ja hyödyn, kuten kansalaisten korvaukset ja kouluttamisen, infrastruktuurin ja mahdollisuuden itsekin käyttää luonnonvaroja.